Energiatehokkaat ovet kätevästi rautakaupasta

Valkeakosken asuntomessujen kodissa ratkaisivat esteettisyys ja u-arvot

Valkeakosken asuntomessujen kohde Kotitalo 156 ja rakennuttaja Marisa Pihlaja-Sillanpää

Valkeakosken asuntomessujen 2009 kohteessa numero 8 asuu Sillanpään nelihenkinen perhe. Valkeakosken Rautia-myymälästä perhe sai kotiinsa 12 yhteensopivaa ulko- ja sisäovea ja kaupan päälle hyvän palvelun. Ulkovaipan ratkaisuilla talon energiatehokkuus nousi B-luokkaan.

Kotitalo 156 on yksikerroksinen ja nimensä mukaisesti 156 neliön koti. Kaunis puutalo istuu idylliseen yhteisöön hyvin, ja ovet täydentävät harmonista kokonaisuutta.

Helppoja ja esteettisiä valintoja

Rakennuttaja Marisa Pihlaja-Sillanpää kertoo, että tuotteet oli helppo ostaa tutulta Rautian kauppiaalta, joka järjesti myös paikalliset alihankkijat. Ostaminen oli pitkää päivää tekeville kahden lapsen vanhemmille vaivatonta, ja tuotteet saatiin yhdestä pisteestä.

Ovien valinta Fenestran mallistosta oli Pihlaja-Sillanpään mukaan helppo. – Halusimme kaikille ulko-oville matalat u-arvot, ja Fenestra pystyi ne toimittamaan.

Myös ovien esteettisyys oli tärkeää. – Olemme aina pitäneet Fenestran selkeistä linjoista ja jatkuvuudesta, joka eri ovien välillä löytyy. Emme oikeastaan miettineetkään muita vaihtoehtoja.

Kaikki ovet pesuhuoneen lasiovea lukuun ottamatta ovat ajattoman valkoisia. Sisäovet täydentävät kodin modernia ilmettä, johon kuuluu läpi talon ja ovilasien virtaava luonnonvalo. Murtosuojatussa pääovessa on piristeenä pieniä lasiruutuja, kiinteä levike ja ylimääräinen kapea valoikkuna yläosassa.

Marisa Pihlaja-SillanpääTerassiovet vaivattomia käyttää

Pihlaja-Sillanpää kehuu erityisesti Fenestran parveke- ja terassiovia.

– Emme ostaessa edes ymmärtäneet ovien kaikkia ominaisuuksia. Käyttökokemus on todella hyvä; ovissa on loistava lukitusmekanismi, jonka avulla ne voi jättää auki. Tästä on ollut esimerkiksi rakennusvaiheessa valtavasti hyötyä, kun talossa on kulkenut paljon väkeä. Tuotteet ovat erittäin helppokäyttöiset.

Parveke- ja terassiovet ovat takuurunkoisia ja alumiiniverhottuja, joten kestävät myös ääriolosuhteita. Ovien sisäpinta on HDF-levyä ja huomattavasti perinteistä puuovea lujempi ja kovempi.

Rautakauppaan on helppo tulla

Kauppias Jouni Fussin mukaan Rautia Valkeakoski on kehittänyt asiakkaita palvellakseen erityisen asennuspalveluverkoston. Siihen kuuluu omia asiakkaita, joilta muut asiakkaat saavat monenlaista asennuspalvelua.

Fenestran ovilla on menekkiä. – Noin puolet myydyistä ovistamme tulee Fenestralta. Ne ovat laadukkaita ja esitteet hyviä. Malleja löytyy laidasta laitaan niin kaupunki- kuin maalaisympäristöön.

Energiatehokkaiden ovien kysyntä on lisääntynyt Rautiassa varsinkin asuntomessujen ansiosta. – Fenestran energiaovien kulu-hyöty -suhde onkin varsin järkevä, kiittää Fuss.